Työstin erään opettajani johdolla Beethovenin neljättä pianokonserttoa ja hän neuvoi: “aina kun tulet huoneeseen jossa on piano, kävele sen ääreen ja soita neljännen konserton alku, sillä yhtä epävarmalta tuntuu kun kävelet lavalle orkesterin eteen ja joudut soittaman konserton alun koraalin.” Hän tarkoitti, että tuttukin soitin tuntuu yleisön edessä tuntemattomalta, kun konserttitilanteen transkendenssi on kunnolla päällä. Helmikuun Ristiveto-festivaalilla minulla on edessä luksustilanne, kun toinen “arkisoittimistani”, normaalisti työhuoneellani majaileva yli sata vuotta vanha Blüthner-flyygeli on lavalla tarjoilemassa tuota tuntemattomuuden tunnetta. 

Yksi Ristiveto-festivaalin ideoita on esittää historiallista musiikkia historiallisilla soittimilla. Festivaalin suunnittelijat eivät ota ideaansa raivokkaan kirjaimellisesti, musiikin ja soitinten ei tarvitse olla täysin samoilta vuosilta. Oleellista on virittää sointimaailmaa siihen suuntaan, että eläytyminen Brahmsin ja Schumannin musiikkiin tapahtuu likimain sellaisin instrumentein, jollaisilla säveltäjien elinaikana tavattiin soittaa. Olin erittäin iloinen, että vintage-flyygelini ylitti tuon kynnyksen ja esiintymiskutsun kylkiäisenä tuli tiedustelu saada käyttää Blüthneriäni festivaalin konserteissa.

Toinen ilonaihe oli kutsun ajoitus. Keskityn nimittäin tänä vuonna erityisesti kahden säveltäjän musiikkiin: Bachiin ja Brahmsiin. Bach-osasto on jo kauan suunnittelemani Die Kunst der Fuge -projekti, johon myöskin liittyvät soittimelliset kysymykset, harjoittelen teosta nimittäin sekä pianolla että uruilla. Fuugan taide tulee käsiteltäväksi hieman tuonnempana omissa blogi-postauksissaan, mutta Brahms – siihen tosiaan liittyy mainittu Blüthner, joka normaalisti seisoo Steinwayn rinnalla työhuoneellani.

Soitan toki useimmat konserttini Steinwaylla ja valtaosa harjoittelustani tapahtuu myös sillä mutta työstäessäni nyt useita Brahmsin teoksia samanaikaisesti olen viettänyt tavallista enemmän aikaa Blüthnerin ääressä. Instrumentin tarjoilema äänimaisema ja jopa yli vuosisataisen taipaleensa aikana kulmistaan pyöristyneet koskettimet inspiroivat säveltäjän idealismin ja pessimismin välillä häilyvien valöörien kuuntelussa. Ja totta kai vanha soitin kantaa äänessään jo miltei automaattisesti jotain nostalgista. Väkevimmissäkin Brahmsin teoksissa, kuten ensimmäisessä pianokonsertossa tai pianokvintetossa on runsaasti sijaa nostalgialle, tuolle Brahmsin musiikin kenties keskeisimmälle tunnelmalle.

Erityisesti kaksi soitinta liitetään pianisti-Brahmsiin: Graf- ja Streicher-fyygelit, joiden ääressä hän sävelsi – jälkimmäisen puhdas sekä diskantti- ja bassorekistereistään harvinaisen selkeä klangi tavataan liittää erityisesti hänen myöhäisten pianokappaleittensa sointimaailmaan. Brahmsin tiedetään käyttäneen omissa konserteissaan monia eri soittimia, hän oli kuuleman mukaan tarkka yhtälailla soittimien mekaanisesta toimivuudesta kuin soinnin kauneudesta ja laulavuudesta. Konserttojensa esityksiin hän valitsi mielellään rotevaäänisen Bösendorfferin mutta suosi muuten sekä Bechsteinia ja Steinwayta, kaikki muuten instrumentteja, jotka kävivät juuri tuona aikana läpi kiihkeää tuotekehittelyä.

Ristiveto-festivaalin Brahms-ohjelmaan kuuluu erityisen paljon myöhäistä Brahmsia, kuten pianotrio Op. 101, klarinettisonaatti Op. 120 nro 2 sekä kolme intermezzoa Op. 117. Streicheria meillä ei siis tällä kertaa ole käytössä mutta mukana oleva Blüthner totisesti on soinniltaan pehmeä. Streicherille keskeistä piirrettä eli kielisarjojen suoruutta ei Blüthnerissä ole vaan muiden “modernien” soittimien tapaan kielisarjat on sijoitettu limittäin, mikä sekoittaa sointia jo soittimen sisällä enemmän kuin “suorakielisissä” soittimissa.

Vaikkakin jännittävää, on oikeastaan myös aika hauskaa seurata, miten Blüthner pärjää Sellosalin lavalla (25.2. klo 15) kun vieressä seisoo salin oma Steinway, joka sattuu olemaan yksi maamme parhaista moderneista soittimista. Hauskaa siksi, että erilaiset soitinvalinnat ja toisistaan kovastikin poikenneet instrumentit olivat arkipäivää Brahmsin aikaisessa konserttielämässä. Jostain syystä viime vuosikymmeninä on flyygelien kirjo konserttisalien lavoilla kaventunut melko lailla. No, tämäkin voisi olla oman bloginsa aihe… Mutta tämän kertainen Ristiveto-festivaali tarjoilee tässäkin mielessä piristävän poikkeuksen – Tervetuloa paikan päälle seuraamaan miten musiikki herää henkiin laittein, jotka ovat olleet käytössä jo likipitäen Brahmsin ja Schumannin päivistä saakka!